Tarina. Solidin tarina alkoi oman kodin sisustamisesta.

Tarina puusepästä,joka perusti huonekaluyrityksen

”Halusin ensimmäiseen omaan kotiini kunnollisen ruokapöydän. Etsin pitkään puista ruokapöytää. Kun sopivaa ei löytynyt, päätin tehdä sen itse.”

Tuomas Peltola, Solidin perustaja, harrasti puutöitä jo nuorena. Näin syntyi ensimmäinen pöytä. Pian hän valmisti pöydän seuraksi hyllyn ja tason. Sen jälkeen valmistuivat sänky ja tuolit. Näin oma koti oli sisustettu.

”Sukulaiset ja ystävät pitivät huonekaluistani, ja lupasin tehdä niitä lisää. Kohta kädet olivat täynnä tilauksia. Asuimme silloin Virossa ja aloitimme alihankinnan siellä.”

Toiminta kasvoi niin, että Tuomas päätti siirtää tuotannon Suomeen. Tuomas perusti Solid Furnituren vuonna 2002.

”Nyt meillä on oma valmistus Salossa. Olen investoinut puusepänverstaaseen, jotta voimme tarjota asiakkaille laadukkaita huonekaluja. Asiakkaiden palaute on ollut hyvää. Olemme saaneet toteuttaa isojakin sisustuskokonaisuuksia. Voimme toteuttaa asiakkaan kaikki ideat”, Tuomas iloitsee.